tiistai 25. helmikuuta 2014

Paha, pahempi, liikunta-ala; mitä tekee vastuuntuntoinen kuluttaja?



Tänään media on kuohunut Pauliina Grönholmin kirjoittamasta HS:n jutusta, jossa pureudutaan liikunta-alan työehtoihin (tai niiden puuttumiseen) sekä alalla vallitseviin villeihin käytäntöihin. Sama asia on jo muutaman päivän puhuttanut Facebookissa liikunta-alan ammattilaisille tarkoitetussa ryhmässä. Kuluttajia taas puhuttaa isojen ketjujen sopimusten sitovuus; opiskeluaikoinani muistan yhden opiskelukaverini muuttaneen Jyväskylästä Poriin ja tässä yhteydessä yrittäneen purkaa sopimustaan Satsin kanssa, Porissa kun ei sellaista ollut. Kuitenkaan muutto toiselle paikkakunnalle ei ollut riittävä syy sopimuksen purkuun. Asiakkaan näkökannalta tästä löytyy hyvää tekstiä mm. tästä Emmi Nuorgamin tuoreesta blogitekstistä.

Itse pohdin tätä asiaa sekä oikeudenmukaisuuden että eettisen kuluttamisen kannalta. Ensinnäkin, tekisinkö itse töitä samoilla ehdoilla? Tekisitkö sinä? Käsi ylös, kuinka moni joutuu hankkimaan itselleen sijaisen sairaslomapäiville (jos työ on siis sellaista, että se tulee hoitaa, eikä odota sairaslomalta palaajaa)? Entäpä sunnuntaityö ilman lisäkorvauksia, ehdottakaapa tätä vaikka teollisuuden alalle... Asia ei ole uusi, se on saanut ensisysäyksensä jo vuonna 2005 kun tamperelainen naisten liikuntakeskus Fressi sai uudet omistajat, konspetia lähdettiin muuttamaan ja samalla muutettiin vanhojen työntekijöiden työehtoja, palkkoja, jne. Riita kärjistyi lopulta lakkoon ja irtisanomisiin ja se vietiin eteenpäin ja päätyi lopulta työntekijöiden voittoon asiassa. Nyt Fressi tunnetaan yhtenä isoista ketjuista. Fressiltä lähteneet työntekijät perustivat oman liikuntakeskuksensa, Leidin, jossa on voimassa oleva talonsisäsinen TES joka on Erton kanssa sovittu. Taitaapa olla ainoa Suomessa.

Itse en näe itseäni solmimassa sopimuksia isojen liikuntaketjujen kanssa, koska en koe, että ne palvelevat tarpeitani ja ehkä olen siinä asiassa hiukan sitoutumiskammoinen. Tämä kaikki vahvistaa omaa päätöstäni siitä, että en jatkossakaan näin tule tekemään. En koe infrapunasaunaa (vaikka se ihana onkin) tärkeämmäksi kuin työntekijöiden oikeudet.

Minulla on tuttuja töissä näissä ns. isoissa ketjuissa ja keskuksissa, ja nyt ei pidä luulla, että haluaisin ihmisten boikotoivan täysin isoja ketjuja. Näin ei ole, (koska en mm. halua, että tutuiltani häviää työpaikkoja). Uskon kuitenkin, että asiakkaina voimme vaikuttaa myös ohjaajien ja talojen omien personal trainereiden hyvinvointiin ja pärjäämiseen, tekeväthän he saman meille. Sopimusta suunnitellessasi ja sellaisesta keskustellessasi, miksi et kysyisi siitä, miten työntekijöiden asiat ovat yrityksessä hoidettu? Se kertoo paljon yrityksen hengestä, siitä, onko työntekijöillä kivaa työpaikallaan ja ennen kaikkea yrityksen arvoista. Kuuvava kommentti onkin suoraan Elixian toimitusjohtajan Miika Huotarin suusta: "Asiat ovat hoituneet hyvin myös ilman sitä [työehtosopimusta]. Työehtosopimus toisi mukanaan lisää kankeutta, ja tämä kaikki on poissa liiketoiminnan kehittämisestä." Kiitos, mutta ei kiitos minulta Elixialle, jos asenne on tämä.


Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/We_Can_Do_It!

Pidetyt lupaukset

Ihan aluksi voin todeta, että kolmesta uuden vuoden lupauksestani kaksi on pitänyt. Arvata saattaa, että tämä "bloggaan kerran viikossa" on jäänyt paitsiolle. En vain koe mitään mieltä kirjoitella tyhjänpäiväisyyksiä jos ei ole mitään asiaa. Nyt kuitenkin on. Kaksi nimittäin lupauksistani ovat toteutuneet. Vuoden alku on jatkanut samaa rataa kuin koko viime vuosi, eli ei häävisti ole mennyt, mutta huomaan omassa asenteessani muutoksen. Joko osaan suhtautua kaikkeen positiivisemmin tai olen vain turtunut kaikkeen sontaan mitä niskaan kaatuu. Oikeastaan sama se, kunhan homma menee eteenpäin :D

Merkittäviä virstanpylväitä tässä on kuitenkin helmikuun aikana ollut kaksi. Ensimmäinen oli agilitytunnilla pari viikkoa sitten; mä juoksin! En paljoo, vähäsen vain, pieniä matkoja koiran kanssa radalla. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että polven eteen tehty treeni on tuottanut tulosta ja sinne on löytynyt vakautta vammoista huolimatta. Toinen virstanpylväs oli reilu viikko sitten Kujalan Killen pt-treenissä. Ensimmäistä kertaa IKINÄ päästin treenissä suustani kaksi sanaa, joita en olisi uskonut päästäväni: "En pysty." Hätkähdin itekin koko lausetta. En ole koskaan sanonut treenissä, etten johonkin pystyisi, ellei se ole ollut esim. kipujen tai muiden "järkevien" syiden vuoksi pakollista. Mutta tuo tilanne, etureidet tapettu, pohkeet tapettu, viimeinen liike, "ihan pienellä painolla" (oishan se ollu pieni muuten, mutta kun en tienny mitä se sekopää laittaa mut tekee), istuen pohkeet 2 minuuttia yhteen menoon. Se oli noin 35 sekuntin jälkeen kun päästin suustani nuo sanat. Hitto vie, ei siitä mitään hyötyä ollut, 2 minuuttia pistettiin menemään, mutta vähän oli heikoissa kantimissa tän eukon kävely sen jälkeen!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pari painavaa sanaa - Ruuasta ja (ammatti)urheilusta

Alkuun varoituksen sana, tekstistäni varmasti provosoituu moni, mutta esitänpä mielipiteeni silti. ;)

Tästä teemasta olen meinannut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta kun se nyt taas tänään ilmestyneen Sirkku Savusalon kirjoittaman Yle Uutisten artikkelin muodossa nousi jälleen pinnalle, niin tartunpa vihdosta viimein aiheeseen. Ruoka ja urheilu. Viime aikoina on ollut kovasti keskustelua ravinnosta ja sen merkityksestä urheiluun ja tuloksiin. On hehkutettu ja ihasteltu hiihtäjä Martti Jylhän huimia tuloksia uuden ruokavalion myötä. On ihmetelty kuinka Jylhä syö kuusi(!) kertaa päivässä. Tässä kohtaa olen itse yleensä pyöritellyt sekä silmiäni että päätäni. Minusta on aivan käsittämätöntä, että huippu-urheilun (vaiko "huippu-urheilun") valmennus on sillä tasolla, että ravintoon ei kiinnitetä mitään huomiota. On lähestulkoon se ja sama kuinka monta kilometriä päivässä, viikossa tai kuukaudessa urheilija viettää ladulla tai lenkkipolulla, jos siellä treenin aikana ja treenien välissä saatu polttoaine on huonoa tai väärää. Laittaisitteko itse bensakoneeseen dieseliä ja olettaisitte sen toimivan silti moiteettomasti? Enpä usko, kyllähän tuollaisen typeryyden tunnistaa jokainen. Miksi samaa ohjetta ei noudateta sen oman koneiston kanssa? Ei ihmisen tarvitse olla ylipainoinen kärsiäkseen huonon ruokavalion mukanaan tuomista haitoista, esim. vitamiinien puutostiloista yksipuolisen tai ravintoköyhän ruokavalion seurauksena.

Toinen mikä tässä asiassa särähtää omaan korvaan, silmään ja ajatusmaailmaan on se, että mielestäni ammattiurheilu Suomessa on pahassa taantumassa. Mielestäni urheilijan, joka saa pääelantonsa juuri ammatimaisesta urheilusta, on syytä elää ja hengittää lajiaan. Urheilun ja lajin ehdoilla eletään 24/7, joka ikinen valinta joka ikisenä päivänä tehdään lajin ehdoilla. Riittävä uni, oikea ruoka, lihashuolto, treenit, fyysinen valmennus JA henkinen valmennus. Taistelutahdon kerääminen ja suorituksen läpivieminen adrenaliinin voimalla vaikka vähän kolottaisi. Jos oma pää ei kestä näitä vaatimuksia, on syytä harkita jotakin muuta alaa, kuin ammattimaista urheilua. Tämän hetken suomalaisilta urheilijoilta puuttuu yllämainitsemastani listasta moni osa-alue tai tekijä, ja siksi tulokset ovat mitä ovat. Kultajuhlia harvemmin vietetään esim. yleisurheilun puolella, tyytyväisiä ollaan, jos saadaan edes joku mitali. Ehkä tästäkin syystä arvostan niin paljon keholajeja. Siellä ei yksinkertaisesti pärjää, jos ei panosta touhuun 100%:sesti. Ja näinhän se taitaa olla noissa muissakin lajeissa, niissä ei vaan ehkä ole tajuttu sitä. Salilla moni "perusbodari", vaikkei kisoissa olisi ollutkaan tai edes menossa, kiinnittää ilmeisesti paljon enemmän huomiota ruokavalioonsa kuin ammattiurheilija, (jos nyt suoristetaan hiukan johtopäätöksiä).

Ylen artikkelissa (linkki tekstin alussa) ravintovalmentaja Jari-Pekka Pulkkinen sanoo mielestäni hienon lauseen: "Tuntuu välillä, että ihmiskeho olisi keksitty vasta nyt - ihminen toimii tietyillä fysiologisilla lainalaisuuksilla ja se välillä unohdetaan." Pulkkinen pohtii hiilarien ja proteiinien vaikutusta suorituskykyyn ja karsastaa karppausinnostusta. Omasta mielestäni hiilarien vähentäminen ruokavaliosta on hyvä ja tehokas keino esim. dieetillä, mutta jatkuvaa se ei saisi olla. Elimistö tarvitsee toimiakseen hiilihydraatteja. Itse muistan viime dieetiltäni sen, että varsinkin dieetin loppuvaiheessa olin jatkuvasti "pihalla kuin lumiukko". Asiat unohtuivat ja mikään ei hoitunut ilman muistilappuja. Muisti pätki myös arjen rutiineissa; oli kertoja, milloin lähtenyt salille mukanani vain toinen treenikenkä tai ilman treenihousuja. Normaalisti luen paljon, mutta silloin en jaksanut. Uusien asioiden sisäistäminen ja oppiminen oli haastavaa. Tein lukemattomia kirjotusvirheitä. Aivot eivät yksinkertaisesti toimineet hiilarien saannin vähyyden vuoksi. Keho ei ole tarkoitettu täysin hiilarittomaan ruokavalioon. Hiilarien saannissa, kuten kaiken muunkin ravinnon suhteen tulisi ottaa huomioon ihmisen aktiviteetti ja varsinkin siellä urheilupuolella se kunkin oma laji. On kiistämätöntä, että maratoonarin hiilarien tarve on erilainen kuin sprinttijuoksijan. On otettava huomioon hiilarien määrät, imeytymisnopeus jne. Tässä palataan Pulkkisen mainitsemiin fysiologisiin lainalaisuuksiin, joista kukin voinee lukea itse lisää.

True that.
Lähde: http://streetbutterfly.tumblr.com/post/16865263851/true-that


Koko ruokavaliohommassa mielestäni on kuitenkin positiivista yksi iso asia. Tavalliset suomalaiset kuntoilijat. Väitän, että salilla näen lähes päivittäin sellaisia ihmisiä, jotka syövät paremmin ja terveellisemmin kuin moni näistä ns. huippu-urheilijoista. Ja näitä kuntoilijoita löytyy varmasti myös sieltä lenkkipoluilta ja hiihtoladuilta, lentopallokentiltä ja sählykaukalosta. "Tavalliset kuntoilijat" jaksavat kuntoilla, koska saavat ruuasta riittävästi ravinteita ja energiaa. Ajoittain jokainen herkuttelee, mutta miksipäs ei, se on osa elämää eikä sotke kilpakautta. ;)

Kylläpäs tuli avauduttua (ja samalla tuli siirrettyä taas opiskelutehtävien tekoa... Pitäisköhän seuraavaks alkaa siivoomaan kaappeja? ;) )