maanantai 20. tammikuuta 2014

Pari painavaa sanaa - Ruuasta ja (ammatti)urheilusta

Alkuun varoituksen sana, tekstistäni varmasti provosoituu moni, mutta esitänpä mielipiteeni silti. ;)

Tästä teemasta olen meinannut kirjoittaa aikaisemminkin, mutta kun se nyt taas tänään ilmestyneen Sirkku Savusalon kirjoittaman Yle Uutisten artikkelin muodossa nousi jälleen pinnalle, niin tartunpa vihdosta viimein aiheeseen. Ruoka ja urheilu. Viime aikoina on ollut kovasti keskustelua ravinnosta ja sen merkityksestä urheiluun ja tuloksiin. On hehkutettu ja ihasteltu hiihtäjä Martti Jylhän huimia tuloksia uuden ruokavalion myötä. On ihmetelty kuinka Jylhä syö kuusi(!) kertaa päivässä. Tässä kohtaa olen itse yleensä pyöritellyt sekä silmiäni että päätäni. Minusta on aivan käsittämätöntä, että huippu-urheilun (vaiko "huippu-urheilun") valmennus on sillä tasolla, että ravintoon ei kiinnitetä mitään huomiota. On lähestulkoon se ja sama kuinka monta kilometriä päivässä, viikossa tai kuukaudessa urheilija viettää ladulla tai lenkkipolulla, jos siellä treenin aikana ja treenien välissä saatu polttoaine on huonoa tai väärää. Laittaisitteko itse bensakoneeseen dieseliä ja olettaisitte sen toimivan silti moiteettomasti? Enpä usko, kyllähän tuollaisen typeryyden tunnistaa jokainen. Miksi samaa ohjetta ei noudateta sen oman koneiston kanssa? Ei ihmisen tarvitse olla ylipainoinen kärsiäkseen huonon ruokavalion mukanaan tuomista haitoista, esim. vitamiinien puutostiloista yksipuolisen tai ravintoköyhän ruokavalion seurauksena.

Toinen mikä tässä asiassa särähtää omaan korvaan, silmään ja ajatusmaailmaan on se, että mielestäni ammattiurheilu Suomessa on pahassa taantumassa. Mielestäni urheilijan, joka saa pääelantonsa juuri ammatimaisesta urheilusta, on syytä elää ja hengittää lajiaan. Urheilun ja lajin ehdoilla eletään 24/7, joka ikinen valinta joka ikisenä päivänä tehdään lajin ehdoilla. Riittävä uni, oikea ruoka, lihashuolto, treenit, fyysinen valmennus JA henkinen valmennus. Taistelutahdon kerääminen ja suorituksen läpivieminen adrenaliinin voimalla vaikka vähän kolottaisi. Jos oma pää ei kestä näitä vaatimuksia, on syytä harkita jotakin muuta alaa, kuin ammattimaista urheilua. Tämän hetken suomalaisilta urheilijoilta puuttuu yllämainitsemastani listasta moni osa-alue tai tekijä, ja siksi tulokset ovat mitä ovat. Kultajuhlia harvemmin vietetään esim. yleisurheilun puolella, tyytyväisiä ollaan, jos saadaan edes joku mitali. Ehkä tästäkin syystä arvostan niin paljon keholajeja. Siellä ei yksinkertaisesti pärjää, jos ei panosta touhuun 100%:sesti. Ja näinhän se taitaa olla noissa muissakin lajeissa, niissä ei vaan ehkä ole tajuttu sitä. Salilla moni "perusbodari", vaikkei kisoissa olisi ollutkaan tai edes menossa, kiinnittää ilmeisesti paljon enemmän huomiota ruokavalioonsa kuin ammattiurheilija, (jos nyt suoristetaan hiukan johtopäätöksiä).

Ylen artikkelissa (linkki tekstin alussa) ravintovalmentaja Jari-Pekka Pulkkinen sanoo mielestäni hienon lauseen: "Tuntuu välillä, että ihmiskeho olisi keksitty vasta nyt - ihminen toimii tietyillä fysiologisilla lainalaisuuksilla ja se välillä unohdetaan." Pulkkinen pohtii hiilarien ja proteiinien vaikutusta suorituskykyyn ja karsastaa karppausinnostusta. Omasta mielestäni hiilarien vähentäminen ruokavaliosta on hyvä ja tehokas keino esim. dieetillä, mutta jatkuvaa se ei saisi olla. Elimistö tarvitsee toimiakseen hiilihydraatteja. Itse muistan viime dieetiltäni sen, että varsinkin dieetin loppuvaiheessa olin jatkuvasti "pihalla kuin lumiukko". Asiat unohtuivat ja mikään ei hoitunut ilman muistilappuja. Muisti pätki myös arjen rutiineissa; oli kertoja, milloin lähtenyt salille mukanani vain toinen treenikenkä tai ilman treenihousuja. Normaalisti luen paljon, mutta silloin en jaksanut. Uusien asioiden sisäistäminen ja oppiminen oli haastavaa. Tein lukemattomia kirjotusvirheitä. Aivot eivät yksinkertaisesti toimineet hiilarien saannin vähyyden vuoksi. Keho ei ole tarkoitettu täysin hiilarittomaan ruokavalioon. Hiilarien saannissa, kuten kaiken muunkin ravinnon suhteen tulisi ottaa huomioon ihmisen aktiviteetti ja varsinkin siellä urheilupuolella se kunkin oma laji. On kiistämätöntä, että maratoonarin hiilarien tarve on erilainen kuin sprinttijuoksijan. On otettava huomioon hiilarien määrät, imeytymisnopeus jne. Tässä palataan Pulkkisen mainitsemiin fysiologisiin lainalaisuuksiin, joista kukin voinee lukea itse lisää.

True that.
Lähde: http://streetbutterfly.tumblr.com/post/16865263851/true-that


Koko ruokavaliohommassa mielestäni on kuitenkin positiivista yksi iso asia. Tavalliset suomalaiset kuntoilijat. Väitän, että salilla näen lähes päivittäin sellaisia ihmisiä, jotka syövät paremmin ja terveellisemmin kuin moni näistä ns. huippu-urheilijoista. Ja näitä kuntoilijoita löytyy varmasti myös sieltä lenkkipoluilta ja hiihtoladuilta, lentopallokentiltä ja sählykaukalosta. "Tavalliset kuntoilijat" jaksavat kuntoilla, koska saavat ruuasta riittävästi ravinteita ja energiaa. Ajoittain jokainen herkuttelee, mutta miksipäs ei, se on osa elämää eikä sotke kilpakautta. ;)

Kylläpäs tuli avauduttua (ja samalla tuli siirrettyä taas opiskelutehtävien tekoa... Pitäisköhän seuraavaks alkaa siivoomaan kaappeja? ;) )